 
|
Subbari kotiteatteriin"Otahan Jesse yhteyttä, kun rupeat pykäämään pönttöä, niin tekaisen sulle 21mm MDF:stä levyt duunissa bissepalkalla." Tästä VP:n lauseesta sai alkunsa bassokaiuttimen eli subwooferin toista kuukautta kestänyt suunnittelu ja rakentaminen. Tässä vaiheessa ei enää kehdannut perääntyä. Suunnittelu käyntiinErinäisiä verkkosivustoja ja uutisryhmäkommentteja tutkimalla päädyimme Peerlesin XLS -elementtiin, jolta kokoa löytyi 10 tuuman edestä. Elementin kerrotaan olevan todellinen jytkytin ja menevän hyvin alas ilman sen suurempaa säröä. Myös 50 litran kotelovaatimus kuulosti juuri sopivalta kerrostalokäyttöä ynnä hellasäröä ajatellen. Sopivalla refleksiputkella päätimme hoitaa viritystaajuuden 25 herzin hujakoille. Hifitalossa elementti kustantaisi 145 euroa. Koska budjetti ei ollut rajaton, päädyimme vahvistimessa ainoastaan 150 wattia jatkuvaa tehoa 4 ohmiin tuottavaan Simexiin. Erään artikkelin mukaan tuollaiset tehot riittävät aivan loistavasti Peerlesin kanssa kerrostaloympäristön huomioon ottaen. Simex BA300 -subbarivahvistin piti sisällään kaiken tarvittavan, kuten alipäästösuotimen ja se olisi helppo istuttaa kotelon kylkeen. Autostudiolla laitteesta haluttiin hurjat 167 euroa, mutta postikuluja ei yli 100 euron tuotteista peritä. Myös nouto Viikistä olisi onnistunut ongelmitta. Ulkoasu kotelosta hoidettaisiin pyökkiviilulla viiluttamalla. Epäiltävästi tämä tulee olemaan vaativin osuus koko rakentamisprosessissa ja niin se myös oli. Kun elementti ja vahvari oli valittu, oli aika laskeskella sopivat mitat kaiutinkotelolle. Korkkasimme oluet ja alta aikayksikön Hifitalon sivuilta löytyi hyvää osviittaa Peerlesille sopivasta kotelosta. Sieltähän me mitat sitten röyhkeästi ryöstimme. Simexin vahvari tosin vaati hieman enemmän tilaa ja mitoitimme kotelon sen mukaan. Jotta toiset välttyisivät meidän virheiltämme, ei tässä vaiheessa kannata nauttia liiallisia määriä ohrapirtelöä tai käy ohraisesti. Ja eikun rakentamaan!Muutamaa päivää myöhemmin VP ilmoitti sahanneensa MDF-levyt sekä päähän tulevan paksumman lastulevyn kohtalaisen tarkalla toleranssilla - oli siis aika ryhtyä rakentamaan. MDF-levyt olivat tosin vain 17 millisiä ja päätylevy 25 millinen. Uskomme kuitenkin levyjen paksuuden riittävän. Kasa levyjä, porakone, ruuvimeisseli, laatikko ruuveja sekä tuubi liimaa odotti edessämme. Mitä ilmeisemmin homma aiheuttaisi runsasta hikoilua pienehkössä puutyöpajassa, jonne VP oli hoitanut meille avaimet HOASilta. Päätimme hoitaa mahdollisen nestehukan etukäteen useamman Karhun avustuksella. Rakentaminen on myös kertaluokkaa hauskempaa pienessä pöhnässä.  Vekkulia tavaraa pajalla. Puutyöpaja oli varsin veikeä kokemus. Joka puolella oli käsittämätöntä romua ja löytyipä eräästä laatikosta käsin kirjoitettuja kirjeitä, pankkikirja, valokuvia juopottelevista ihmisistä sekä kahdet A-koon rintaliivit! Ovea komisti vähäpukeinen mirri. Emme antaneet yksityiskohtien häiritä ja aloitimme kotelon kasaamisen. Porasimme reiät levyihin, koska MDF-levy halkeaa ilman poraamista. Ruuveille tehtiin kunnolliset upotukset ja ennen ruuvausta väleihin laitettiin reippaasti liimaa. Puuliiman kanssa ei kannata kitsastella - se ei maksa käytännössä mitään ja pitää pöntön tiiviinä! Tasan kaksi tuntia myöhemmin kotelo oli täysin kasassa. Ruuveja oli kulunut lähemmäksi 100 kappaletta ja kädet punoittivat ruuvien kiristämisestä. Suosittelemme käyttämään sähkökäyttöistä ruuvinväännintä tässä työvaiheessa! Tovi kului kunnes pääsimme hiomaan mittavirheitä pois lootasta, koska viilut tarvitsevat tasaisen kiinnitysalustan. Pajalla oli onneksi käytössä pyöröhiomakone, jolla homma hoitui sutjakkaasti. Tosin joku valopää oli poistanut laitteesta pölypussin ja avoimet oluset pääsivät pahasti pölyyntymään - se ei tosin makuun vaikuttanut. Jos sattuu omaamaan pölylle herkät keuhkot, suosittelemme käyttämään tässä vaiheessa hengityssuojainta. Reilu tunti pintojen hiomisessa kului ja sai hyvin havaita, että millinkin heitto mitoissa aiheuttaa järkyttävän höyläämisen ynnä hiomisen.  Pönttö odottaa paklausta. Karhu odottaa juomista. Kun pinnat olivat lähes siloiset, oli aika paklata ruuvinreiät sekä hionnalta välttyneet kuopat. Homma sujui helposti lastalla levittämällä, eikä tässäkään vaiheessa kannata pakkelin kanssa säästellä - tosin aine kannattaa levittää itse koteloon, ei esimerkiksi housuihin, paitaan tai hiuksiin. Tasoittelun jälkeen olimme todella ylpeitä projektin etenemisestä, joten siirryimme Hiekkaharjun Mamma Mian muutamalle tuopposelle! Maanantaina sähköpostissa odotti miellyttävä viesti Hifikulma-nimisestä liikkeestä, joka kaupittelee erinomaista pakettia: Peerless XLS-10 & Simex BA-300. Postikuluineen paketille kertyy hintaa 289 euroa, joka on liki 30 euroa vähemmän, kuin Autostudiolta ja Hifitalosta ostamalla. Yhdistelmä lähti välittömästi tilaukseen ja täytyy antaa kehut kyseisen kaupan palveluhenkiselle myyjälle - paketti laitettiin postiin vielä samana päivänä. Valitettavasti tajusin vasta myöhemmin, että parhaat refleksiputket löytyvät myöskin Hifikulmasta. Koska tein tilauksen 40 sentin pyöristetystä refleksiputkesta vasta muutaman päivän myöhemmin, eivät ne enää ehtineet samaan pakettiin. Kun maksoin 15 euron refleksiputken ja postikulut etukäteen, selvisin kuitenkin vain 5 euron postikuluilla. VP hioi omalla ajallaan kuivuneen pakkelin rosoisuudet pois ja laittoi pintaan vielä toisen kerroksen tasoitetta. Tarkoitus on tehdä kaikki vimpan päälle. Tässä vaiheessa oli hyvä lähteä ostamaan viiluja Malmin Puukeskuksesta ja miettimään elementin asennusta koteloon. Viilutus - ei mitään lasten leikkiä Liimaaah! Viilut löytyivät puukeskuksen jalopuuosastolta, joka on todellakin auki vain arkisin 8-16 välisenä aikana. Saimme huomata tämän saapuessamme paikan päälle 16.15, jolloin viilun saanti oli tyystin mahdotonta. Päivää myöhemmin töistä hitusen lintsaamalla saimme ostettua kolme kappaletta noin 3 metrin mittaisia, 32 senttiä leveitä pyökkiviilusuikaleita. Neliöhinta muodostui 4.2 euron suuruiseksi. Kun pöntön leveys oli 40 senttiä, eivät viilusuikaleet olleet riittävän leveitä. Homma hoidettiin teippaamalla viilut yhteen liimattavalta puolelta maalarinteipillä. Tässä työvaiheessa kannattaa olla suht huolellinen, jotteivat saumat jää raolle.  Viilut yhdistettynä. Kun pöntön alapinta, jonne päätimme elementin kiinnittää oli maalattu mattamustaksi useampaan kertaan välillä hioen, oli aika aloittaa sopivan kokoisiksi leikattujen ja teipattujen viilujen kiinnitys. Korkkasimme keppanat sekä kontaktiliimapurkin. Liiman haistelu aiheuttaa perin vekkulin olon, joten sen levittäminen kannattaa suorittaa hyvin ilmastoidussa tilassa, ei pienessä, tunkkaisessa puutyöpajassa. Levitimme liiman pönttöön resuisella liinalla mahdollisimman tasaisesti, mutta tässä vaiheessa teimme perustavanlaatuisen virheen - emme levittäneet liimaa laisinkaan viiluun. Tästä aiheutui vekkulit seuraukset, joista lisää myöhemmin. Liiman kuivahdettua noin 20 minuuttia oli aika iskeä viilu paikoilleen. Painelimme sen mahdollisimman tarkasti kiinni koteloon, tosin se oli perin vaikeaa ilman kunnollisia työvälineitä. Kaksi sivua saimme tehtyä kerrallaan, mutta puristimien puutteen vuoksi puristus täytyi hoitaa perin erikoisilla apuvälineillä, joista kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.  Käytännöllinen puristusjärjestelmä. Ensimmäisten puoliskojen liimauksen jälkeen koimme projektin ensimmäisen shokin. Saapuessamme pajalle ihmettelimme, minne pönttö oli kadonnut keskeltä pöytää puristuksista. Rakas pönttömme oli survaistu alas pöydältä huoneen nurkkaan samalla reunojen yli ulottuneet viilusuikaleet murtaen. Ei herranjumala ajattelimme ylimeneviä viilusuikaleita mattopuukolla leikatessamme ja hiomapaperilla hioessa. Toiselle puolelle oli tullut myös kohtalaisia ilmakuplia puristuksen lakatessa liian aikaisin. Keskiverto puristusaika oli noin 24 tuntia per sivu. Ihmeen kaupalla saimme reunat muotoiltua varsin hyvään kuntoon ja ilmakuplatkin sai hoidettua puhkaisemalla ne mattopuukolla ja survomalla väliin pienellä tikulla lisää liimaa. Kunnon puristus ja tämän jälkeen hionta sai kuplat lähes näkymättömiin. Pistosaha laulamaan. Eiku...Pikkuhiljaa kaikki sivut saatiin kiinnitettyä, reunat muotoiltua ja perushionta 80-hiomapaperilla tehtyä. Olutta tähän mennessä oli kulunut keskimäärin pari pulloa per rakennusilta eli varsin reippaasti. Oli aika kääntää pönttö ylösalaisin ja sahata pistosahalla reikä 10" elementille. Kuinka ollakaan saimme havaita pajalla olleen pistosahan kadonneen, joten homma piti tehdä aataminaikaisesti käsipistosahalla. Voin kertoa 240 milliä halkaisijaltaan olevan reiän sahaamisen 17 mm MDF-levyyn olevan ns. helvetillinen homma. Reikä saatiin kuitenkin pistettyä pohjaan ja reilun hiomisen jälkeen elementti muljahti paikalleen. Myös Bauhausista ostetut, pyöreät, 10 cm pitkät kromatut jalat kiinnitettiin pöntön pohjaan tässä vaiheessa.  Näin se homma etenee. Päivät kuluivat ja odotimme pistosahan palaavan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, joten vahvistimen aukkokin jouduttiin pistelemään viilutettuun takaseinään pistosahalla. Mittasimme laitteelle reiän ja teippasimme ympäriston huolellisesti, jottei viilu olisi alkanut rispaamaan. Noin tunnin sahaamisen, hiomisen ja nysväyksen jälkeen vahvistin mahtui murjomisen jälkeen aukkoonsa. Porasimme myös väliseinään reiät kautinkaapeleille, jotta vahvistimesta lähteviä kaapeleita ei tarvitse uhrata, jos päätteen haluaa joskus vaihtaa tai myydä eteenpäin. Reikien ympäristö tilkittiin luonnollisesti reippaalla annoksella puuliimaa. Toista viikkoa kului, eikä pistosahaa kuulunut vieläkään. Refleksiputkenkin reikä jouduttiin siis pistelemään käsin. Teippaus suoritettiin taas huolellisesti. Näin pienen reiän sahaaminen käsipelissä oli todella hankalaa. Terän kärjestä katkesi lähes 10 senttiä ja kun puolet oli sahattu katkesi myös kahva. Tämän jälkeen sahaamisessa tarvittiin todellakin asennetta ja hermoja. Loppujen lopuksi homma onnistui suht moitteetta ja hiomalla saatiin pyöristetty refleksiputki mahtumaan reikäänsä. Hauskinta oli kuitenkin paikalle juuri sahauksen jälkeen saapunut urpo, joka kysyttyämme kertoi vieneen sahan kämpälleen, koska joutui tekemään reiän tiskialtaalle. Vinkki: osta ääliö oma pistosaha! Vaikka kaveri lupasi palauttaa sahan, ei se vielä 2 viikkoa myöhemminkään ollut palautunut pajalle. Lakkaus ja vitutus potenssiin 5 Ottaen huomioon työkalujen laadun, projekti onnistui loistavasti. Loppu alkoi häämöttää kantaessamme pönttöä VP:n kämpälle lakattavaksi puolihimmeällä, sävyttämättömällä huonekalulakalla. Naisen kommentit pöntöstä olivat luokkaa kehuvat. Olihan tätä jo niin monta viikkoa kasattu. Laittelimme reilusti sanomalehtiä lattialle ja aloitimme omilla jaloilla seisovan pöntön lakkauksen. Pari sivua saimme lakattua, kun alkoi kuuloa perin eriskummallista ritinää. Aluksi luulin lakan tippuvan papereille, mutta syy olikin huomattavasti karumpi. Lakkauksen edetessä viiluihin alkoi pullahdella pieniä kuplia, jotka aiheuttivat ritinä. Ritinä kiihtyi kokoajan ja se kuului jo keittiöön asti. Tässä vaiheessa ilmeemme olisi varmasti ollut kuvaamisen arvoinen - pönttö nimittäin näytti aivan hirvittävältä! Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä Mamma Miaan vetämään kaljaa, PALJON kaljaa. Vitutus oli ns. eksponentiaalinen.  Katastrofi! Krapulan ja vitutuksen laannuttua oli aika mennä katsomaan pönttöä lakan kuivuttua. Näky oli lohduton. Kupru siellä ja kupru täällä. Oli siis aika alkaa miettiä mitä nyt - pistääkö pönttö sirkkelillä säpäleiksi ja myydä ostetut osat vaiko jatkaa projektia. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, josta voi nyt olla perin kiitollinen. Irrotimme viilut puukolla ja hioimme pinnat tasaiseksi nauhahiomakoneella - joku valopää oli tällä kertaa vienyt pyöröhiomakoneen. Ja eikun kaikki uusiksiTällä kertaa ostimme Biltemasta 80 cm mittaiset puristimet ja päädyimme käyttämään puuliimaa. Puuliima levitettiin laattalaastin sivelyyn tarkoitetulla lastalla. Viilua jouduttiin ostamaan lisää Puukeskuksesta. Tällä kertaa testailimme erilaisia metodeja viilun kiinnittämiseen. Levitimme silotetun pöntön kylkeen puuliimaa ja sen 10 minuuttia kuivahdettua iskimme viilun siihen päälle. Tämän jälkeen viilua lämmitettiin silitysraudalla. Kun viilu kostui puuliimasta, alkoi se kipristellä. Kun puolisen tuntia yhtä sivua silitteli jäi se varsin hyvin kiinni. Kokeilimme myös jättää silittelyn väliin ja iskeä pyyhkeen ja valmiiksi sahatun puristuslevyn viilun päälle. Loppujen lopuksi pyyhkeen ja puristuslevyn alle jääneet viilut pistettiin puristuksiin Biltemasta hankituilla puristimilla.  VP viilua kiinnittämässä. Löwenbrau oli hyvää. Puuliimaa käytettäessä Karhuja kului kuten aiemminkin, mutta pöntön pintaan jäi silti vekkuli juomukuvio viilun syiden mukaan. Todennäköisesti viilu turposi käytettäessä puuliimaa. Kaikkia kupruja ei saanut pois edes hiomalla, mutta loppujen lopuksi ulkonäkö oli varsin "puumainen." Viilu myös tarttui huomattavasti tiukemmin pöntön kylkeen, eikä reunojen viimeistelyssä tarvinnut olla niin tarkkana. Myös viilun puhkominen aiemmin tehtyjen reikien päältä oli varsin helppoa. Lakka ei aiheuttanut tällä kertaa vekkuleita reaktioita ja noin viiden lakkauksen ja hionnan jälkeen 240-hiomapaperilla pönttö alkoi näyttää lähes kohtuulliselta - pääsimme siis asentamaan komponentteja. Toisin sanoen koitti projektin jännittävin vaihe. Tinasimme pöntön sisälle laitettuihin 2.5mm2 kaapeleihin liittimet ja toiset päät suoraan vahvistimen kaapeleihin. Grande finale!Laitoimme refleksiputken päähän tiivistenauhaa ja kiinnitimme sen mustilla ruuveilla pöntön päähän. Takapuoleen kiinnitettiin vahvistin sen mukana tulleilla mustilla ruuveilla. Myös nyt MDF:ään porattiin reiät. Itse 39 sentin mittainen refleksiputki laitettiin elementin reiästä liimaukseen - refleksiputken toinen pää oli jo aiemmin liimattu kiinni hitusen lyhennettyyn putkeen. Myös refleksiputken pään reunat tiivistettiin sisäpuolelta liimalla. Liiman hieman kuivahdettua pönttöön tungettiin 2/3 tilavuudesta vanua varsin tiiviisti. Loppujen lopuksi elementille porattiin reiät ja elementin reuna tiivistettiin tiivistenauhalla. Elementti kytkettiin kiinni ja asetettiin paikoilleen. Elementin ruuveja kiristellessä on syytä olla varsin tarkkana - revennyt kalvo ei toista kovinkaan puhtaasti.  Varsin bueno lopputulos, vaikka itse sanonkin. Kun kaikki oli kiinnitetty painoi paketti ns. syntisen paljon - yhden miehen oli mahdotonta nostella pönttöä. Jouduimme siis kaksin kantamaan pöntön auton etupenkille jalat kohti taivasta. Ajoimme pöntön pikaisesti kämpilleni ja aloitimme sovittamisen kotiteatterilaitteistoon. Ennestään laitteistosta löytyvät Eltaxin Concept 200 -pääkaiuttimet, OR:n keskikaiutin sekä Technicsin takakajarit. Jatkuva tehonkesto kaikilla on noin 80 wattia. Päätteenä käytettiin Sonyn STR-DE485E -monikanavavahvistinta. CD/DVD-pyörittimenä toimii Sonyn NS-405S. Asettelimme pöntön toiselle sivuseinälle ja kytkimme sen kiinni. Testailuun valittiin niin musaa kuin leffojakin sekä kyytipojaksi reilusti olutta. Vaikka projektissa oli ollut valtavasti vastoinkäymisiä, oli fiilis kuin voittajalla ensimmäisten räjähdysten ja jysähdysten kaikuessa pöntöstä. Projekti oli erittäin onnistunut - pönttö on kuin luotu elokuvakäyttöön! Testiraitaa soittaessa vielä 10 herzissä keittiön astiastot helisivät todella voimakkaasti! 20 herziä kutitti vatsaa veikeästi. Toisto on tarkka ja erittäin jämäkkä. Myös sijoituspaikka tuntuu varsin oikealta. Jo vakioksi muodostunut subbasten testipätkä eli Pelastakaa Sotamies Ryanin hyökkäys Normandiaan paljasti leffasta aivan uusia ulottuvuuksia. Räjähdykset todella räjäyttivät tajunnan! Tästä on hyvä jatkaa. Eikä se nyt niin karmealta näytä. YhteenvetoVaikka olemme varsin tyytyväisiä projektiin, on jo uusi pönttö suunnitteilla. Tällä kertaa osaamme välttää virheet. Näin siis tekisimme homman nyt. Levyt sahattaisiin millilleen oikean kokoisiksi ja vahvistimen ympärille jäävä tyhjä tila minimoitaisiin. Käyttäisimme porakonetta ruuvien vääntämiseen. Reiät tehtäisiin sähkökäyttöisellä pistosahalla ja niihin jätettäisiin hieman marginaalia - näin vältetään tuntien turha hionta. Viilutus tehtäisiin kontaktiliimalla niin, että liimaa levitettäisiin kumpaankin pintaan - niin pönttöön kuin viiluun, eikä liiman kanssa kitsasteltaisi. Myös viilujen puristus hoidettaisiin kunnolla. Kotiteatterisubbarin tiedot
Rahaa paloi siis itse pönttöön noin 350e. Sivukuluja nesteyttämisestä, puristelusta ja matkoista aiheutui arviolta 100-150 euron verran. Hinta ja laatu lienee varsin hyvällä mallillaan. Työkaluina käytettiin porakonetta, pistosahaa, pyörö- ja tasohiomakoneita, hiomapaperia, raspia, viiloja, puupuristimia, erilaisia lastoja, ruuvimeisseleitä, kolvia ja pullonavaajaa. Ja ei, 170 euroa maksava valmissubbari EI ole yhtä laadukas. Spesiaalikiitokset rautakaupassa toimivalle VP:lle avusta, konsultaatiosta ja henkilökunta-alennuksella hankituista tavaroista. Kehut myös Hifikulmalle hyvästä palvelusta. Naiselle kiitos ymmärryksestä. Kommentoi!KommentitJesse vastaa Jesse vastaa Neppi OPA JunioriHarrastaja Jesse vastaa Äly hoi Aapo Lenttukirva Jesse vastaa Peskakpeska Pasi Jesse vastaa Mietin vaan... Jesse vastaa jabada Jesse vastaa massimoamonr |
|
02 |